Tämä blogi kertoo kiinanharjakoira Kruegerin elämästä ja edesottamuksista omistajansa Annikan kanssa
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Matkakoira
Krueger pääsi taas pitkästä aikaa kunnon roadtripille kun mentiin koko porukka mökille pohjanmaalle pääsiäisen viettoon. Pojullahan on ollut ongelmana matkapahoinvointi ja eläinlääkäri kirjoittelikin reseptin pahoinvointilääkkeestä. Pitkäperjantain aamuna klo 3 allekirjoittanut sitten lähti koirineen ulos, ruokki koiruuden ja antoi lääkkeen mätitahnakuorrutuksella. Mentiin takas sänkyyn ja koiruus oksensi kaiken n. 2 tuntia myöhemmin. Lääkkeen imeytymisestä ei mitään tietoa, joten enempääkään ei voinut antaa. Lähdettiin reissuun yhdeksän maissa ja palattiin kolme vuorokautta ja n. 750 km myöhemmin. Yhtään oksua ei tullut autoon. Ei Vaava autoilusta nauttinutkaan, muttei kyllä enempiä itkenytkään. Ihmelääke, kun vaikutus on pysyvä vaikka oksensikin sen pois. Eli taas yksi ongelma vähemmän. Matkailu kyllä avartaa, mutta meidän minihaukulta se vei ruokahalut. Nappulakuuri vaihtui keitettyyn loheen ja kotona sitten taas ihmeteltiin nappuloita. Eihän ne sitten pariin päivään maistuneet. Mutta nyt taas kun on arkeen palattu, niin pakkohan se on napuja vääntää kun ei muuta saa, koiraparka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti