Tämä blogi kertoo kiinanharjakoira Kruegerin elämästä ja edesottamuksista omistajansa Annikan kanssa







perjantai 12. maaliskuuta 2010

Yksin kotona


Poika on luonnollisesti viettänyt jo ihan pikkupennusta saakka arkisin aikaansa yksin kotona. Aikaisemmin se köllötteli päivän tyytyväisenä omassa "yksiössään". Teimme sille oman paikan keittiöön kompostiverkon osista, tilaa sillä oli parin neliön verran ja sanomalehdet alla. Oma kasvattajalta jo saatu peti ja alkuun kuumavesipullokin lämmikkeenä sillä lattianrajassa meillä veti jonkin verran ennen tammikuista ulko-oviremonttia. Aamulla ruuan ja ulkoilun jälkeen se jonotti jo portilla omaan paikkaansa eikä naapureiden kertoman mukaan pitänyt minkäänlaista mekkalaa poissaollessani. Jätin sille aina jotain pientä puuhastelua poissaoloni ajaksi ja toki kävin ruokkiksella sitä katsomassa, ruokkimassa ja pissattamassa. Nyt poitsu on jo lähes sisäsiisti joten se saa olla jo yksiösä ulkopuolella halutessaan. Vessassa sillä on vielä paperit joilla se tarvittaessa käy. Matot on taas lattioilla eikä minkäänlaisia vahinkoja ole sattunut. Aurinkoisina päivinä se mallaa itsensä aurinkoiseen paikkaan lattialla ja onkin kehittänyt melko kivan rusketuksen ikkunan läpi. Mitään tuhoja se ei ole tehnyt. Mikään ei vedä vertoja sille, kun tulen kotiin ja saan aina yhtä ihanan pentumaisen vastaanoton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti